Teknologian ja talouden kehitys määrittää Suomen tulevaisuuden suuntaa. Uudet innovaatiot, tutkimustulosten hyödyntäminen ja osaamisen jatkuva kehittäminen ovat avainasemassa, kun rakennamme kestävää ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa. Teknillisten Tieteiden Akatemia (TTA) on sitoutunut edistämään teknistieteellistä ja taloudellista tutkimusta, koulutusta ja sivistystä sekä edesauttamaan sitä, että tutkimus ja innovaatiot palvelevat suomalaista teollisuutta, elinkeinoelämää ja yhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Akatemia toimii sillanrakentajana tieteen, elinkeinoelämän ja päätöksenteon välillä. Se kokoaa yhteen alansa huippuosaajat, tukee tutkimuksen kaupallistamista ja vahvistaa suomalaisten teknistieteellisten alojen kansainvälistä kilpailukykyä. Samalla se edistää kestävää kehitystä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

TAPAHTUMIA

Akatemioiden yhteiskokous 7.10.2026

Akatemioiden yhteiskokous 7.10.2026

Akatemioiden yhteiskokous pidetään 7.10.2026 Aalto-yliopiston Marsio-rakennuksessa klo 18. Tilaisuuden teemana on vesi, joka yhdistää ja koskettaa – elintärkeänä resurssina, ympäristönä ja väylänä ihmisten ja maiden välillä. Illan aikana kuulemme kaksi erilaista...

Kevätkokous

Kevätkokous

TTA:n kevätistunto järjestettiin 26.3.2026 Aalto-yliopistolla. Tilaisuuden keskusteluteemana oli innovaatiotoiminta ja sen tulevaisuus. Keskustelutilaisuuden alustukset kuultiin Aalto-yliopiston innovaatiopalveluiden johtaja Tomi Erholta ja tohtori Wouter...

2027 Millennium Technology Prize – CALL FOR NOMINATIONS

2027 Millennium Technology Prize – CALL FOR NOMINATIONS

Technology Academy Finland (TAF) awards the biennial Millennium Technology Prize andruns associated events and initiatives. The prize highlights the extensive impact of science andinnovation on the well-being of society and is Finland’s tribute to innovations for a...

TOIMINTASUUNNITELMA 2026

TOIMINTAKERTOMUKSET

Osoite:

co/ Millenium Technology Prize
Eteläranta 10, 00130 Helsinki

Tilinumero:

NDEAFIHH
FI18 1270 3000 1029 34

Y-tunnus:

0215345-7